Sirpa Kähkönen: Muistoruoho

Tänä syksynä olen lukenut enemmän kuin viimeiseen… öö… kolmeen vuoteen. Sattuneesta syystä (”Äitii! Äitiiii!”) lukeminen on jäänyt viime vuosina vähälle, mutta lopulta on koittanut aika, että lukemiselle järjestyy sopivia hetkiä. Tässä viisi vinkkiä syksyn kirjoihin.

Sirpa Kähkönen: Muistoruoho (Otava)

Odotan aina malttamattomana uutta kirjaa Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjaan, eikä vähiten siksi, että asun itse Kuopiossa. Muistoruoho kertoo kesästä 1972, jolloin ensimmäinen televisioitu sota, Vietnam, tunkeutui kuopiolaistenkin olohuoneisiin. Yhteiskunnallinen ja yksityinen limittyvät sodan traumatisoimien naisten kertomuksissa. Sirpa Kähkönen on yksi parhaita (tai jopa paras) arjen historian elävöittäjiä ja lapsen maailman kuvaamisessa aivan huikea. Suosittelen ehdottomasti lukemaan.

*****

Tuomas Kokko: Tosi kivat juhlat (Kosmos)

Minun mielestäni kirjallisuuden tärkein tehtävä on saada ihminen ymmärtämään toista ihmistä. Tosi kivat juhlat onnistuu tuossa tehtävässä erityisen hyvin. Kirja seuraa nimettömäksi jäävän kertojan yhä syvenevää ahdinkoa, josta ei puutu mustaa huumoria. Loppu jää lähes kauhistuttavan avoimeksi, mutta ei tämä pieni kirja ole epätoivoinen, pikemminkin päinvastoin. Suosittelen sinulle, joka haluat ymmärtää y-sukupolven pullamössöprekariaattia (johon lasken toisinaan itsenikin kuuluvaksi).

****

Heli Laaksonen: Aurinko. Porkkana. Vesi. (WSOY)

Runoja elämästä, kuolemasta ja ikävästä. Sai minut nauramaan ääneen, mikä on runoteokselle jokseenkin harvinaista. Suosittelen äänikirjana Helin itsensä lukemana. Kun kuuntelee Helin ihastuttavaa, eloisaa ääntä, tuntuu kuin harmaaseen päivään syttyisivät syvät ruskan värit. 

****½

Leïla Slimani: Adèle (WSOY)

Leïla Slimani nousi maailmanmaineeseen viime vuonna ilmestyneellä kirjallaan Kehtolaulu. Vastikään ilmestynyt Adèle on kirjailijan esikoisteos, jossa on paljon samaa kuin Kehtolaulussa. Tällä kertaa keskiössä on seksiriippuvuus, Adélen pakonomainen tarve olla objekti. Vielä 2010-luvun lopulla aihe saa epäilemättä joidenkin kulmakarvat kohoilemaan, mutta tämä kirja on muutakin kuin räävitöntä seksiä. Adéle on kirja pohjattoman surullisesta naisesta, perheestä, luottamuksesta, vallasta ja äitiydestä.

****

Kuva: Gummerus Kustannus

Alex Michaelides: Hiljainen potilas (Gummerus)

Hiljainen potilas on trilleri, jonka tekee epätavanomaiseksi sen kertoja. Kertoja, Theo, on psykiatrisessa hoitolaitoksessa työskentelevä terapeutti, joka yrittää auttaa murhasta syytettyä vaikenevaa naista. Näistä vinkkaamistani kirjoista minulle jäi ristiriitaisin olo juuri tästä teoksesta. Alun hitauden jälkeen kirja veti mukaansa, mutta loppuratkaisun osalta Hiljainen potilas varmasti jakaa mielipiteet. Trillerien ystäville voin suositella tietyin varauksin. Koukuttava on, joo, mutta… Lue itse niin tiedät, mitä tarkoitan.

***½

Kansikuvien oikeudet: Kustantajat

PS. Vinkkaa tämä postaus kirjoja rakastavalle kaverillesi tai jaa somessa, ne jakonapit on ihan just tuossa alapuolella. Kiitti!